Blogimme sisältää 13 numeroitua postausta matkastamme, sen lisäksi lopussa on yleistä Berchtesgadenin alueeseen ja saksan kieleen liittyvää ym.ym. TERVETULOA LUKEMAAN!
Kaikki tekstit löydät rullaammalla sivua alaspäin ja klikkaamalla myös "vanhemmat tekstit"/TAI arkistosta oikealta. KIITOS KAIKILLE BLOGIN KIRJOITTAMISEEN OSALLISTUNEILLE JA VALOKUVIA JAKANEILLE!! SUPER VIELEN DANK!!
|
Foto: Anne |
Matkastamme on jo jonkin aikaa ja tällä viikolla ilmestyy
myös opiston opinto-ohjelma- kesä on siis taas takana!
Ryhmämatkoja itsellä on takana jo viisi ja jokaisen jälkeen
tulee tunne, ettei olisi voinut mennä paremmin! Ensisijaisesti matkan tekevät
itse matkalaiset ja tälläkin kertaa Berchtesgadenin reissulla oli kasassa 26
omalla tavallaan erilaista matkalaista. Kaikki aivan mahtavia - laskin mukaan
myös itseniJ
Matkamme oli täynnä iloa ja naurua, uuteen tutustumista ja
rajojen rikkomista ylämäissä ja kivikoissa. Kaikesta selvittiin ja kaikkea
koettiin, iso kiitos teille ihanat matkalaiset! Syyskuisena perjantaina (1.9.)
pidämme vielä pienet ”matkamuistelot” opistolla, luvassa myös alppimusiikkia
livebändin johdolla! Kuten tuosta huomaamme, matkaryhmämme on matkan jälkeenkin
vielä kovin aktiivinen!
Jos jotain pitää laittaa järjestykseen matkakokemuksista,
nousee kenties ykkössijalle vaelluksista tiistai-illan Brandkopf hyvän oppaamme
Eddyn johdolla. Osa meistä lähti Salzburgin retkipäivän jälkeen vielä
Königsseeltä alkaneelle iltavaellukselle.
|
Foto: Piela
|
|
Foto: Anne |
Kasassa oli pieni
suomalais-saksalainen ryhmä ja alku vaelluksesta oli kovin vielä hikinen ja
sykettä nostattava. Saksalaiset kuitenkin kehuivat meitä ja osa jäi jopa
jälkeemme, ihmettelivät kovaa kuntoamme (lue: eivät huomanneet puuskutustamme).
Vaelluksen puolivälissä, ruokatauon jälkeen Hüttellä, astelimme loivempaa
reittiä alas illan hämärtyessä ja vuorten saadessa taianomaisen värityksensä.
|
BROTZEIT UND RADLER Foto: Anne |
|
ZU EMPFEHLEN! Foto: Anne |
|
Foto: Anne |
|
Foto: Anne |
|
SONNENUNTERGANG Foto: Anne |
|
Foto:Piela
|
|
Foto:Piela
|
Loppumatkan menimme jo aika pimeässä kuunnellen oppaamme tarinoita. Eddyopas vei
meidät saksalaiseen ystävälliseen tapaan autollansa Königsseeltä myös hotellille
Berchtesgadeniin, bussit eivät enää niin myöhään kulkeneet. Hän kertoi automatkalla teiden olevan todella liukkaita ja lumen peitossa talvisin. Tästä
vaelluksesta ja koko matkastamme jäi todella lämpimät muistot, niiden
siivittäminä odotan myös jo innolla uuden opetuskauden alkua Salon
kansalaisopistolla! Tervetuloa opiskelemaan saksaa, das lohnt sich ja immer! (ANNE)
|
KIITOS MUISTAMISISTA JA ERITYISESTI MATKAOPPAAN LIPUSTA, TULEEKOHAN SE SEURAAVALLA KERRALLA MUKAAN? Foto: Tiina S. |
Miten voi löytää sanoja matkaan, joka täytti kaikki odotukset ja ylikin..?
|
Foto: Erkki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti